torstai 29. joulukuuta 2016

Game over

Tein veljelleni joululahjaksi pari koristeltua mukia, aiheena pelaaminen ja kahvi. Käytin samaa posliinitussia kuin näissä aiemmissakin mukeissa, ja ihan vastaavaa tekniikkaa. Vasemmanpuoleisessa lukee 'game over / refill?/ yes no' ja oikealla 'choose option / drink cup of coffee / use cup of coffee / drop cup of coffee / examine cup of coffee / cancel'. Kummastakaan designista en ota kunniaa, molemmat löytyivät internetin ihmeellisestä maailmasta joko googlaamalla tai pinterestistä. Mukit ovat kokoa jätti-iso, muistaakseni 0,5 l, ja ostettu ihan Pentikiltä.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua!

Anteeksi pitkä bloggaustauko, ei vaan ole ollut aikaa eikä inspiraatiota kirjoittaa, vaikka asiaa kyllä olisi. Mutta nyt kun on loma, yritän saada naputeltua tekstejä ja muokattua kuvia kaikesta mitä olen parin viime kuun aikana tehnyt. Tai en ihan kaikesta, osa kun pitää vielä kuvata. :)

Tänä vuonna joulukorttini oli tehty ristipistoilla. Aiheen löysin muistaakseni jo viime kesänä selaillessani vanhoja englanninkielisiä ristipistolehtiä, josta sitten jo alkusyksystä muokkasin oman versioni. (Koska alkuperäinen ei ollut mielestäni kivannäköinen.) Teinkin näitä jo syksyllä sen suunnilleen 10 kappaletta, ja sitten loppuvuoden puolella vielä muutaman. En saanut ihan niin montaa tehtyä kun olisin halunnut, osa ihmisistä jäi nyt ilman. Mutta ensi vuonna sitten.

torstai 13. lokakuuta 2016

Alushame

kaavoitusta, saumarakenteiden suunnittelua
 pitsin kanssa testailua - poimutuksen suunnittelua
 pitsin ompelu
 valmiin hameen saumoja ja yksityiskohtia
 Tänään ei nyt inspiroi tämä blogitekstin kirjoitus, joten tässäpä vain kasa kuvia viime viikolla tekemästäni alushameesta. Siinä on omilla mitoilla kaavoitettu perushame, jonka helmassa on 2,5 metriä pitkä poimutettu kaitale, jonka helmassa taas kolme metriä pitsiä. Vyötäröllä on nauhakuja, jolla hameen saa kiristettyä haluamalleen korkeudelle. Kangas on ostettu kirpparilta, ja se oli edellisessä elämässään verho.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Housujen kaavoitus ja cosplay-blogi

Opettelimme viime jakson lopussa myös kaavoittamaan housut omilla mitoilla, ja niistähän piti sitten tehdä proto kokeiltavaksi. Omani onnistuivat heti ekalla yrityksellä aika hyvin, ihan pienenpieni muokkaus piti tehdä etukappaleen haarakoukkuun. Eli kohta en varmaan voi edes housuja ostaa kaupasta, kun tulee fiilis että itse osaisi tehdä paremmat / mieluisammat... :)
Tässä jaksossa teen isompaa projetia, josta en taidakaan kertoa vielä enempää. Aloitin kuitenkin tekemällä omilla mitoilla puseron peruskaavaa ja suunnittelemalla kaikenlaisia juttuja. Yhden osan olenkin jo tehnyt valmiiksi, josta julkaisen tekstin toivottavasti alkuviikon aikana... Ja näin vähän siihen liittyen, saimme kaverini kanssa vihdoin cosplay-blogin alkuun, jossa tulee olemaan lisää kuvia asuistani, jos jotakuta kiinnostaa niitä nähdä. Edelleen pidän vaihekuvat pidempien tekstien kanssa tässä blogissa, koska tuo blogi on englanniksi. Tällä hetkellä siellä on hyvin vähän mitään, mutta ei toivottavasti kauaa. :)

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Taikurin hattu

Ensimmäinen isompi projektimme koulussa oli tehdä veistos aiheella 'valo ja varjo', ja ymmärtääkseni toiveena oli myös että käyttäisimme oman alamme tekniikoita jotenkin. Minulla ei ollut yhtään mitään ideaa pitkään aikaan, mutta sitten keskustelin parin kaverini kanssa Skypessä, jolloin toinen heistä ehdotti että tee hattu. Lähdin sitten ideoimaan "hattua", tavoitteena tehdä siis pohja itse pahvista ja päällystää se kankaalla. Halusin kimalletta ja paljetteja, ja muiden artesaanien kanssa ideoinnin avulla keksin myös ottaa vähän mattapintaisempaa kangasta kiiltävämmän kanssa.
Pohjan hattuun tein kotona, pahvista ja kartongista kuumaliimapistoolilla. Kangas on liimattu kiinni kuten kuvasta näkyy. En ihan tyhjästä alkanut tekemään tätä vaihetta, vaan muistin mitä tässä videossa oli tehty ja sovelsin sitä omaan työhöni.
Ensimmäinen kuva yllä olevassa kollaasissa on itseasiassa vaihe, jota tein jo ennen itse hatun aloittamista, koska tiesin minkä kokoisen palan kirjottua kangasta tarvitsisin. Ja siis, ihan vaan vapaasti kirjoin ihan peruspistoilla kiekuroita tuohon ympyrän muotoiselle alueelle, ilman sen suurempia suunnitelmia. Seuraavaksi otin päällystetyn hatun ja aloin tekemään siihen salmiakkikuviota, ensin suuntaamalla pistot yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Tällä toisella kierroksella kiinnitin risteyskohtiin myös kultaiset paljetit. Sitten ompelin kiekuraympyrän hatun päälle, lisäsin sauman piilottamiseksi kasan paljetteja, ja vielä vähän lisää paljetteja, ja hattu alkoi näyttää oikein hyvältä.
Lieriä varten leikkasin joka puolelta n. 5cm suuremman ympyrän kuin hatun alaosa, päällystin sen samalla kankaalla kuten kuvassa, ja ompelin hatun kasaan pienillä pistoilla niin, etteivät ne näkyneet ulospäin. Mallasin nauhan paikalleen, ompelin rusetin koristeeksi, ja valmista tuli. Nauha on myös ommeltu kiinni alareunastaan niin näkymättömästi kuin mahdollista, koska halusin sen varmasti kestävän tiukkana.
Tässä vaiheessa suunnittelin ja testailin paljetteja myös alareunaan, koska alkuperäisessä suunnitelmassani olin niin ajatellut, mutta päädyin lopulta jättämään ne pois. Sitten seuraavana päivänä päätinkin kokeilla saisiko hatun mahtumaan päähän jos leikkaisin keskustan kuitenkin auki ja peittäisin uudella palalla kangasta, mutta pahvi jota käytin lieriin on liian paksua eli hattu ei valitettavasti mahdu kenenkään päähän. Ei kestänyt edes nauhan avulla. Joten viimeinen vaihe olikin sitten ommella pala kangasta peittämään keskellä ollut reikä. Aika turhaa työtä, mutta piti kokeilla.

Nämä olivat esillä viime viikolla olleissa koulumme avajaisissa, samaan aikaan kun ympäri Jyväskylää oli Valon kaupunki-tapahtuma. Tykkään kyllä hatustani, mutta nyt kun sitä ei tosiaan saa kenenkään päähän, täytyy vähän miettiä minkä hyllyn päälle se pääsee esille.

torstai 15. syyskuuta 2016

Hansapiha eli keskiaikaiset markkinat


Me kakkosvuoden artesaaniopiskelijat olimme ammattiopiston kautta mukana Toivolan Vanhalla Pihalla järjestetyillä keskiaikaisilla markkinoilla 27.-28.8. Myynnissä oli artesaanien tekeleitä, myös meidän essut ja ranteenlämmittimet viime vuodelta, ja pitkin päivää oli erilaisia työnäytöksiä kuten kirjontaa, kasvivärjäystä, ja jotain veistämistä puupuolella. Tai siis, niitä olisi pitänyt olla; lauantaina oli niin hurja myrsky, että jouduimme oikeasti roikkumaan teltassa ettei se olisi lentänyt matkoihinsa, eikä se siltikään ihan kestänyt maassa. Tavaroita joutui välillä järjestelemään takaisin paikoilleen, kun sattui joku tuulenpuuska sopivasta suunnasta.
Meillä oli työvuorot, koska kukakin oli paikalla, mutta jotkut meistä joutuivat sitten tuuraaman poissaolijoita ja olemaan paikalla molempina päivinä. Myös minä. Sunnuntai olikin paljon kivempi päivä kuin lauantai, sää oli ihanan aurinkoinen. Nämä kuvat onkin kaikki otettu sunnuntaina. Ihmisiä riitti kuitenkin molemmille päiville ihan reilusti, ainakin sen perusteella mitä meidän teltastamme pystyi seuraamaan,
Hansapiha oli ihan opettava kokemus, vaikka tuntuikin että negatiivista palautetta oli hurjasti enemmän kuin positiivista. Toisaalta, koko tapahtumakaan ei ole kuin muutaman vuoden vanha, eli ei ehkä voi olettaa kaiken olevan täysin selvää, varsinkaan kun joka vuosi paikalle menevät eri opiskelijat. Ajankohta oli myös monta viikkoa aiemmin kuin edellisinä vuosina, joten meille ei oikeasti jäänyt koulun alun jälkeen kuin pari viikkoa aikaa saada homma toimimaan. Siihen nähden, ja kyllä muutenkin tapahtuma oli kiva, pystyi näkemään markkinoilla olemisen alusta loppuun.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Kirjontaa, kirjontaa, ja vielä vähän kirjontaa

Tässä jaksossa meillä on ollut koulussa niin paljon kirjontaa, että sain niskani jumiin niin ärsyttävästi, että se ilmeni ihan päänsärkynä joinain päivinä. Ja koska ilmeisesti haluan kärsiä, aloin tekemään kirjontajuttuja myös kotona vapaa-ajalla, sekä tämän jakson isompaan projektiin. Noh, ehkä tästä selvitään. :)
 Vasemmalta oikealle; erilaisten pistojen kokeiluja, paljettien ja helmien kanssa testailua sekä etupistokirjontaa, seuraavassa myös etupistokirjontaa, reunassa kukkia linnunsilmäpistoilla. Hain tässä jotain kortiksi sopivaa, mutta saa nyt nähdä tuleeko tästä mitään tulevaisuudessa.
Tässä kuvakollaasissa on sitten virvittäin ompelua ja etupistokirjonnalla pieni vääräpää jonka ympärillä on pyllypäitä neljällä kantilla. (:D) Kolmannessa kuvassa nämä kaksi edellistä nurjalta, ja vikassa lisää virvittäin ompelua, johon tosin tuli laskuvirhe niin jätin sen sitten kesken.

Tiesin että voisin innostua kirjonnasta, ja niinhän siinä sitten vähän kävi. Tämä ei siis tosiaankaan ole viimeinen teksti kirjonnasta tässä blogissa, vaan lisää on tulossa. :)

maanantai 29. elokuuta 2016

Parit villasukat

lanka: Novita Nalle
puikot nro 3
ohje: oma

Neuloin viime talvena toisetkin palmikkosukat samalla ohjeella kuin nämä blogissa aiemmin esiintyneet, tällä kertaa yksivärisestä langasta. Nämä tosiaan valmistuivat jo varmaan tammikuussa, mutta koska lankojen päättely on joskus niin ylivoimaisen vaikeaa, jäivät nämä lojumaan puoleksi vuodeksi huoneeni nurkkaan ennen kuin vihdoinkin sain syyn päätellä ne; annoin nämä samalle kummitädille kuin nuo edellisetkin palmikkosukat. Tein nämä alunperin itselleni, mutta olen aika iloinen että joku muu voi ottaa ne käyttöön, väri kun ei ole yhtään omani. :)

lanka: Regia Design Line "Colorations Color" (03311)
puikot nro 2,5 (?)
ohje: oma

Neuloin kesän aikana villasukat, joihin kokeilin ihan lyhytvartista mallia. Keskellä päällä kulkee jonkunlainen pitsimäinen kuvio, mutta koska lanka on noin moniväristä, ei siitä oikein saa selvää. Lähinnä teinkin kuvion vain sitä varten, että sukkia olisi vähän kivempi neuloa, sukkien kärkiosa vain oikeilla silmukoilla kun on yleensä aika tylsää neulottavaa. Nämäkin sukat lähtivät eteenpäin, jospa seuraavat jäisivät sitten minulle... :)

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Monsteripipo

Animeconin lauantain asuna minulla oli omasta kaapista löytyneet vaatteet, jotka olivat vähän kuin Fredin Big Hero 6-elokuvasta. Ainut asia minkä tein itse asuun, oli fleecepipo, jossa on hirviön silmät ja suu.
Lähdin tekemään pipoa ilman sen kummempia suunnitelmia, piirsin jotain piponnäköistä kaavaksi ja sovitin sitä niin hyvin kuin pystyin. Kun tämä malli ei toiminut, nappasin kaapista pipon ja piirsin sen perusteella alla näkyvän kaavan. Tämä versio vaikutti paremmalta, joten leikkasin palaset kankaasta ja kokeilin niitä päähän. Lopputulos oli ihan ok, mutta saumanvaroja oli liian vähän parissa kohtaa, joten leikkasin vielä uudet palaset kankaasta hieman suuremmilla saumanvaroilla. Alla olevassa kuvassa minulla on päässäni se ensimmäinen versio.
Ompelin pipon valmiiksi, ja sitten leikkasin vihreistä kankaista oikeanmuotoiset palaset, kiinnitin vaaleat ja tummat ensin toisiinsa, ja sitten ompelin palaset käsin kiinni pipoon. Ja valmista tuli, ei ollut sen suurempi projekti. Kankaita olisi vielä useampaan samanlaiseen, mutta jos joskus teen uuden, kehittelen kyllä kaavaa vielä jonkun verran paremmaksi, tällä kertaa ei vaan ollut aikaa miettiä enempää.

tiistai 16. elokuuta 2016

Sininen matto

Virkkasin kesällä maton äidilleni. Sain itse valita värin ja mallin, ja kokoon vaikutti vain se paljonko trikookudetta minulla oli. Tuosta yhdestä vyyhdistä riitti halkaisijaltaan noin 50cm kokoiseen. Tai siis jäi sitä vielä hieman jäljelle, mutta en ollut varma olisiko se riittänyt enää kokonaista kerrosta ympäri. Eipä tässä mitään ihmeempää, ihan vaan aloin tekemään leffoja katsellessa omasta päästä jonkunlaista mallia, ja tällainen siitä tuli.
 trikookude, virkkuukoukku 6 (tai 7)
ohje: oma

Klikkailkaa muuten noita hymiöitä aina tekstien alapuolella, niin tiedän käykö näitä kukaan edes lukemassa. Kommentit olisi tietysti myös kivoja. :)

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Virkattuja koreja

 trikookude, virkkuukoukku nro. 7

Olin Käsityö Pikkulinnassa kesätöissä lomasijaisena, ja virkkasin siellä aikani kuluksi muutaman korin trikookuteesta liikkeen käyttöön. Ihan ilman ohjetta virkkasin sen kokoisia kuin halusin ja kudetta riitti, ja tällaisia sain aikaiseksi. Ylemmästä en mitannut halkaisijaa, mutta alemman kuvan korit ovat noin 26cm, 28 cm ja 30cm halkaisijaltaan.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Edward Elric: housut yms.

Noniin, sitten vielä viimeinen osa tähän Edward Elric -asuun liittyen, elikkäs ne nahkahousut. Ohje ja kaava ovat lehdestä Suuri Käsityö 11-12/2008 (malli nro 2), ja kankaana käytin tosiaan tekonahkaa, jonka sain kaveriltani. Tein näistä heti kokoa tai kahta isommat kuin oma housukokoni, jotta niistä tulisi tarpeeksi löysät, ja tämä toimikin aika täydellisesti. Muokkasin taskuja hieman, ja lahkeet mallasin sopivan leveiksi vasta siinä vaiheessa kun pystyin sovittamaan housuja. Vetoketjun lisäksi kiinnitys hoituu hakasella, tosin sitä ei olisi välttämättä vyön takia tarvittu.
 Jossain vaiheessa ompelua mietin, että miksi osaan tehdä housut, vaikka en muistaakseni ole sellaisia koskaan tehnyt. Sitten välähti; kyllä, en ole tehnyt koskaan housuja ihmisille, mutta Barbie-nukeille olen. Eli perusteet oli hallussa, ei ihme kun kaikki sujui ilman suurempia ongelmia. Saatan kaventaa näitä tulevaisuudessa hieman, katsotaan nyt. Ainakin kuumalla säällä nämä vähän leveämmät olivat kivemmat kuin kapeat... kävelymatkat nyt vaan olivat aika tukalat lämpimät.
Itse tehtyjen osien lisäksi asuun kuului oma musta paitani, kirppikseltä löydetty ruskea vyö pienen muokkauksen jälkeen, ja alennusmyynneistä ostettu kaulakoru, joka toimi siis ketjuna, sekä valkoiset hanskat. Peruukki on itse stailattu, ja lisäksi minulla oli vielä värilliset piilolinssit, koska pitihän sitä nyt yrittää näyttää mahdollisimman paljon Edwardilta. Harmi vain ettei niitä löytynyt vahvuuksilla, olin nimittäin puolisokea koko päivän ilman silmälasejani. Noh, kaikkea ei voi saada.

Vielä olisi pari juttua mitä haluaisin tähän asuun tehdä, joten luultavasti nämä eivät ole viimeiset tekstit tästä hahmosta. :)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Edward Elric: kengät

Koska sopivia kenkiä ei meinannut oikein löytyä, päätin tehdä itse päälliset sopiviin kenkiin. Sain lainata kämppikseni lenkkareita, joissa oli paras (paksu) pohja ja väri joka ei erottuisi kovinkaan selvästi jos se nyt jostain vahingossa näkyisi. Minulla oli jo jotain nahkaa / tekonahkaa tilkkulaatikossani, joten päätin käyttää sitä, eli kangaskauppaan ei näiden takia tarvinnut lähteä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein mitään päällisiä kenkiin, olin vain nähnyt joitain tutoriaaleja joskus aikaisemmin. Ihan siis omalla suunnittelulla ja testaamalla edettiin.
Ensimmäisenä aloin vain teippailemaan paperia kengän päälle, ja tätä jatkoin kunnes lenkkaria ei enää alta näkynyt. Muotoilin paperiversiosta sellaisen kuin halusin, "laskostin" paperia niistä kohdista mistä piti ja lisäsin halkioita sinne minne piti saada lisää väljyyttä. Kun paperihomma oli valmis, leikkasin sen auki keskeltä takaa ja edestä päältä = kaavat.
En uskaltanut heti lähteä tekemään päällisiä nahasta, joten kaivoin "jotain joustamatonta kangasta" laatikoistani ja tein siitä ensin testiversion. Näitä en ommellut mitenkään, tarkoitus oli vain testata toimiko kaava vai ei. Käytin näitä kankaasta leikattuja paloja kaavoina itse nahan leikkaamisessa, koska paperi ei ollut täysin suora.
Leikkasin ensin yhteen päälliseen vaadittavat kappaleet, ompelin yläreunan ja halkion päärmeet, ja yhdistin kappaleet edestä keskeltä ja takaa keskeltä. Takana on myös siksak-tikkaus sauman päällä, että päällinen pitää pyöreän muotonsa. (Ja se näyttää ihan oikealta kengältä takaa! Pelkästään sillä että tein vähän siksakkia!) Tässä vaiheessa tein myös toisen päällisen tähän samaan kohtaan asti.
Sitten mittasin sopivanpituisen kuminauhan kengän kärjen alle, ja mallasin samalla miten myöhemmin tehtävät nauhat mahdollisesti asettuisivat. Sitten ompelin päällisten alareunaan sentin taitteen ja kiinnitin samalla kuminauhan oikeaan kohtaan. Alla olevassa kuvassa päälliset on tehty tähän pisteeseen asti, eli mitä sain yhtenä iltana muutaman tunnin aikana tehtyä.
Seuraava juttu oli sitten koristeremmien teko. Niissä on kuvien mukaan ilmeisesti mustat suuret renkaat, ja pienen pähkäilyn jälkeen päädyin tekemään ne samasta tekonahkasta kuin mistä ompelin housut. Remmit ovat ihan vain samaa nahkaa kuin itse päälliset, ja jalan taakse menevässä remmissä on kengän sisäsivulla neppari jotta ne saa etukautta jalkaan. Näin ne auttavat myös pitämään päälliset oikeassa muodossa kenkien päällä.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Edward Elric: takki

Aloitin kaivamalla esiin vanhat kaavat koulussa tehtyyn puseroon, joita sitten lähdin muokkaamaan. En jaksanut alkaa piirtämään kaikkea alusta asti uudestaan, ja kokeillessani kyseistä paitaa uudestaan huomasin hihojen olevan aika sopivat leveät kainalon kohdalta. Aikaa ei myöskään ollut ihan hirveästi, tätä kun aloitin tekemään torstaina, joten oli helpompi ja nopeampi muokata vanhat kaavat kuin suunnitella alusta asti uudet. Kangas on ihan 100% puuvillaa, koska siihen minulla riitti budjetti, mutta olisin varmaan tehnyt tähän vielä vuoren jos olisi ollut mahdollista. Tai valinnut hieman paksumpaa kangasta, en tiedä.
Hupun kaavoitin ihan vaan mittaamalla otsa-niska -välin, takin kaula-aukon, ja tuon etuosan korkeuden. Sitten vaan piirsin jotain hupun näköistä sanomalehdelle, vertasin hupparin huppuun, ja koska kaava oli hyvä, leikkasin sen perusteella kankaan ja ompelin kiinni takkiin. Huppu piti kaavoittaa vasta tässä vaiheessa, koska aiemmin en tiennyt varmasti minkälainen takin etukappale olisi. Se piti nähdä ensin päällä, koska pääntietä piti muuttaa takkiin sopivammaksi.
Viimeisenä juttuna oli mustan kuvion maalaus takin selkään. Piirsin kuvan ensin paperille, jonka avulla sitten siirsin sen pelikuvana kontaktimuoviin. Halusin käyttää kontaktimuovia painamiseen, koska se pysyisi varmasti paikallaan eikä vahingossakaan liikkuisi mihinkään. Tämä olikin tosi toimiva tekniikka, ja kuviosta tuli siistin näköinen. Sitten vain silitys ja takki oli valmis, ja olisi jäänyt vielä aikaa tehdä muutakin perjantai-iltana!
Oikeanreunimmainen kuva on ainut jossa takki näkyy takaa, ja sekin on vain kuva jossa nauran. Noh, aina ei voi onnistua. (Kuvissa. Kaikkeen muuhun olen supertyytyväinen, voisiko tätä käyttää ihan arkisin?)

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Animecon 2016

...eli tämän vuoden ylivoimaisesti paras viikonloppu.

Joo. Niille jotka ei tiedä mikä tämä juttu nyt oikein on, tässä on linkki josta voi lukea lisää. Ostettiin kavereiden kanssa liput jo aikoja sitten, koska tapahtuma oli Jyväskylässä = ei matkakuluja kahdelle meistä! Ei erikseen majoituskuluja kenellekään! Paviljonki tapahtumapaikkana oli yllättävän kiva, ja toivon että siellä järjestettäisi tulevaisuudessa lisää vastaavia tapahtumia. Sääkin oli mitä mahtavin vaikka 1,5 viikkoa ennen näytti vähän pahalta, joten ulkonakin tuli oltua ja kuvattua asuja. (Ainiin,tässä linkki cosplayn selitykseen, jos koko juttu on jollekin ihan uusi.)
Lauantaina minut saattoi bongata yllä olevan näköisenä, joka oli jonkunlainen versio Disneyn Big Hero 6 -elokuvan hahmosta nimeltä Fred. Paitsi että minulla oli piilolinssit päässä suurimman osan ajasta, päivän edetessä ne oli pakko käydä ottamassa pois. Coneissa olo keskittyy aika paljon hengaamiseen ja paneeleiden ja luentojen kuunteluun, joten lauantai oli hyvin suurelta osin juuri sitä. Kuvasin kyllä kaverini cossin jossain välissä päivää, mutta oma asuni ei nyt ollut niin ihmeellinen että olisin halunnut siitä enemmän kuvia. Melkein kaikki vaatteista tulivat omasta kaapistani, ja kenkiinkin tarvitsi vain vaihtaa oikeanväriset nauhat. Tein kuitenkin tuon pipon itse, joten kirjoittelen siitä myöhemmin tällä viikolla.
Ja sunnuntaina oli sitten se parempi asu, Fullmetal Alchemistin Edward Elric. Kaverini cossasi myös yhtä hahmoa kyseisestä sarjasta, ja nämä asut päätettiin muistaakseni tehdä heti kun lopetettiin animen katsominen joskus keväällä. Ja siis vaikka päätös tehtiin jo aikoja sitten, lopulta tein oikeastaan kaiken tähän viimeisen viikon aikana. Olen siis hyvin tyytyväinen siihen miltä tuo puku näyttää, kuvista tuli tosi kivoja ja minulla oli hauskaa. Tosiaan, kirjoittelen tämänkin tekovaiheista laajemmin tämän viikon aikana.

Kaikenkaikkiaan Animecon oli siis tosi mahtava. Menisin uudestaan, vaikka heti ensi viikonloppuna. En ehkä (teko)nahkahousuissa +23 asteen lämpötilassa, mutta muuten kyllä. :)

Tämä oli nyt tällainen yleiskatsaus ja sneak peak siihen mitä on tulossa, kuvia lupaan lisää jossain vaiheessa kunhan saadaan kaverini kanssa cosplay-blogi käyntiin.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Tuotteen valmistamisen näyttö osa 2: Treenitasku

Ja tässäpä toinen näyttöön tekemäni tuote, treenitasku asiakkaalle. Tarvikkeet ostettiin jo viime syksynä, mutta minulla ei ollut talvella aikaa suunnitella ja ommella tätä treenitaskua, joten tein sen sitten toukokuussa kun näyttöön piti saada jotain ommeltua arvioitavaksi. 
Aloitin suunnittelemaan vanhan treenitaskun mittojen perusteella omaa versiota siitä, asiakkaan toiveiden mukaisesti. (Vetoketjutasku vasemmalle, avainlenkki, ym.) Ompelin ns. puolikkaan proton, että saisin varmistettua kaikki ompelujärjestykset ja muut ratkaisut mitä halusin tähän tehdä, kuten taskun koko ja heijastinnauhan kiinnitys. Kun kaikki oli selvillä, ei muuta kun ompelemaan itse treenitaskua. Unohdin ihan kokonaan ottaa kuvia tekovaiheista, joten alla olevissa kuvissa ollaan jo aika loppusuoralla.
Vyötäröllä on kuminauha, vasemmalla vetoketjutasku ja tavallinen avainlenkki, ja oikealla lukollinen avainlenkki. Kuminauhan saa kiristettyä keskeltä takaa. Sivuilla olevat heijastinnauhat jakavat myös taskut omiksi osikseen, takana heijastin on vain koristeena. (Ja heijastimena.)
Tästä tuli kivan näköinen, ja sitä oli kiva tehdä. Pääsi ihan oikeasti suunnittelemaan kaikenlaista, ja muutamissa kohdissa piti oikeasti pähkäillä missä järjestyksessä kannatti mitäkin tehdä. Jos joskus teen näitä lisää, pitää ehkä tehdä pieniä muutoksia kaavoihin, taskuista itsessään kun pitäisi ehkä saada hieman isommat...
Alla vielä yksi behind the scenes -kuva, utelias Indy-koira kun olisi halunnut osallistua myös kuvauksiin. :)