perjantai 25. joulukuuta 2015

Palmikkosukat

Nyt kun joululahjat on avattu, voin jakaa tännekin pari tekemääni joululahjaa. Aloitetaan näillä villasukilla, jotka neuloin kummitädilleni. Muuten nämä ovat ihan perus villasukat, mutta takana kulkee kaksi palmikkoa aina kantapohjaan asti. Halusin että ne näyttävät ensi vilkaisulta ihan tavallisilta, mutta kun alkaa katsoa tarkemmin, näkee palmikot. Jotenkin ajatus siitä, että ne olisivat vielä takana, oli kivempi kuin että palmikot olisivat olleet sukan etupuolella. Lankavalinta ei ollut ehkä ihan täydellisin tähän malliin, yksivärinen olisi voinut toimia vielä paremmin, mutta tuli näistä silti tosi kivat.
Lankana oli Novitan Nalle.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Vielä yhdet ranteenlämmittimet

Eipä ollut koulussa muuta tekemistä tänään kuin tekaista neulekoneella vielä yhdet ranteenlämmittimet, tällä kertaa luokkalaisten värjäämällä langalla. Valitsin näihin vielä erilaisen kuvion kuin aiemmissa, ja tuli kyllä tosi kivat näistäkin. Eipä näistä ole sen kummemmin sanottavaa, menevät myöskin myyntiin ensi vuoden puolella.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Parit ranteenlämmittimet lisää

 Tein eilen nämä alapuolella olevat, ja tänään nuo alimmassa kuvassa olevat. Ihan ilman mitään sen suurempia suunnitelmia, valitsin vain sopivan kuvion ja aloin tekemään, tuo neulekoneella teko kun onnistui niin näppärästi. Tein näihin hieman erilaisen päättelyn kuin noihin ekoihin, ja pakko sanoa että tämä on kyllä vähän siistimpi. Kaikki näistä tekemistäni ranteenlämmittimistä ovat hieman eri kokoa, eli ostaja saa valita parhaiten omiin käsiin sopivat.

Samat langat kuin aiemmin, happoväreillä värjätty vihreä ja valkoinen Novita Woolia. Vielä sitä lankaa jäi pikkaisen, mutta siitä ei ehkä enää saa paria.. :)

torstai 17. joulukuuta 2015

Neulegraffiti

Vielä olisi esittelemättä viimeinen tässä jaksossa tehty neuleaiheinen työ, nimittäin neulegraffiti. Tein tämän jo viikkoja sitten, mutta nyt tänään kaikkien meidän neulegraffitit pääsivät kaiteeseen niin sain siitäkin vihdoin kuvan. Olisi ollut vähän tylsä esitellä tämä tuollaisena suorakulmiona, paljon kivempi kun sai mukaan tuon kaidekuvan. 

Virkkasin tämän ihan ilman isompia suunnitelmia, tavoitteena vain saada jonkinlainen pohja aikaiseksi johon ommella käsin tuo meanderin kuvio, joka kaikilla piti olla jotenkin mukana omassa graffitissaan. Joten tein sitten tällaisen, muistaakseni yhdessä iltapäivässä, koulun jämälangoista. Nämä jäävät kaiteeseen muistoksi vaatetuspuolen opiskelijoista kun muutamme ensi vuoden alusta uusiin tiloihin Kankaalle.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ranteenlämmittimet neulekoneella

 Pääsin eilen vihdoin testailemaan neulekonetta; asia, mitä oli odotettu hieman kauhunsekaisin tuntein muiden kommenttien ja koneen kanssa tappelemisen takia. En enää tässä vaiheessa vuotta ehtinyt tehdä kaikkia harjoituksia, vaan siirryin yhden kokeilun jälkeen suoraan itse ranteenlämmittimien suunnitteluun, mutta ei tuo neulekoneen käyttö ollut yhtään niin paha kuin kuvittelin sen olevan. Voisin jopa sanoa että se oli ihan kivaa. (Olen silti edelleen sitä mieltä että se on vähän huijausta. Käsinneulontaa sen olla pitää.) Yllä olevassa kuvassa vasemmalla eka koetilkkuni, jossa lisäystä ja kavennusta. Vieressä ranteenlämmittimien koetilkku, jossa kokeiltu värejä kumminkin päin. Tästä myöskin laskettiin kuinka monta silmukkaa itse työhön tarvitsi.
Ja tuollaiset niistä sitten tuli. Molemmat värit ovat Novita Woolia, vihreä on se happoväreillä värjätty lanka. Sain nämä tehtyä neulokoneella jo eilen, tälle päivälle jäi vain sivusauman ompelu kiinni ja lankojen päätteleminen. Ja no, voi olla että tekaisen vielä toiset ranteenlämmittimet ennen joulua, tämä kun oli viimeinen tekemätön työni tältä vuodelta ja koulua on kuitenkin vielä neljä (/kolme) päivää jäljellä.

Näistä tuli tosi kivat, olisin voinut napata ne itselleni sen sijaan että antaisin ne myyntiin Sepän yrityspajalle. :)

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Viikon toinen ompelutyö; hame

 Projekti hame, kierrätysmateriaalia hyödyntäen, on nyt valmis! Löysin itseltäni palasen sifonkia, joka oli ollut joskus tunika, ja jonka olin leikannut varastoon ihan sitä varten että siitä joskus tulisi hame. Joten tämä oli täydellinen tilaisuus vihdoinkin tehdä siitä jotakin. Otin aika paljon kuvia tätä työtä tehdessäni, joten mitäpä sitä enää tässä turhia selittelemään.
 Pituuden suunnittelua protohameen kanssa. Tässä vaiheessa myöskin pähkäilin, käyttäisinkö tunikassakin mukana ollutta mustaa, hyvin liukasta kangasta alla vai en. Sitten löysin tilkun tosi kivasta kiiltävästä harmaasta kankaasta, ja sen jälkeen en pystynyt kuvittelemaan mitään muuta kangasta tähän hameeseen. Eli matkasin siis kangaskauppaan, josta löysin täydellisen ryppytaftin. (Joka oli niin lähellä tilkkua kuin oli mahdollista, vaikka tilkku ei ryppytaftia ollutkaan.)
Kaavojen pohjana käytin protohameen kaavoja, joista kuosittelin sopivat tähän tarkoitukseen. Idea oli siis ommella sifongin alle ihan perushame, ja sellaisen myöskin tein.
Kankaiden leikkaus, eikä muuten olisi voinut olla yhtään vähempää kangasta, juuri ja juuri riitti. Sain torstain aikana ommeltua koko hameen vetoketjua vaille valmiiksi, enkä joutunut ratkomaan kuin ihan vähän. :)
 Perjantaina ompelin vetoketjun paikalleen ja tein kaiken kaarrokkeessa valmiiksi nappia varten. Napinläpi jäi kuitenkin kotitehtäväksi, koska koulussa sitä ei ollut mahdollista tehdä. Ompelin napinläven lauantaina omalla ompelukoneellani, kiinnitin napin paikalleen, ja valmis. Hame on ihan älyttömän vaikea kuvata, mutta yllä näkyy ilman salamaa otettu kuva ja alla salamalla otetut kuvat. En nyt sitten tiedä mikä on lähimpänä todellisuutta.

Tykkään tästä ihan mielettömästi, hame onnistui tosi hyvin ja oli jotenkin tosi nopea tehdä. Isoin haaste oli vetoketjun suunnittelu niin, että sifonki näyttäisi hyvältä, ja sain kuin sainkin ratkottua siitä saumaa auki niin että sain vetoketjun ommeltua nätisti kiinni. Tämä on siitä kiva, että sopii juhliin tai arkikäyttöön, vaikka onkin aika kiiltävä. Tai ainakin minä aion käyttää tätä myös arkisin, koska tästä tuli niin kiva. :)

tiistai 8. joulukuuta 2015

Peruspaita

Aloitin tämän viikon ompelemalla ihan perustrikoopaidan. Tästä on tehty myös proto aikaisemmin, ja tämä on nyt sitten se "oikea" versio joka värjätään ensi vuonna. Väri olisi kyllä aika kiva noinkin, voisin käyttää tätä, mutta kaipa se on keksittävä joku väri millä haluan tämän värjätä.

Tosiaan, eilen leikkelin kankaat - kaavoja ei tarvinnut sen kummemmin alkaa piirtelemään kun ne oli jo kunnossa - ja tänään käytin jokusen tunnin ompelemiseen. Tasosaumurilla oli vähän huono päivä ja se koitti pistää vastaan, mutta sain kuin sainkin paidan aika nopeasti tehdyksi. Selvästi huomaa kuinka kehittyy jopa näinkin nopeasti, tämä onnistui paljon paremmin kuin se ensimmäinen paita. :)

torstai 26. marraskuuta 2015

Palmikkosäärystimet

 Käsin neulottavana työnä päätin neuloa säärystimet. Olin aiemmin vain kokeillut palmikon neulomista, joten otin sen tavallaan näiden säärystinten pääteemaksi. Testailin viime viikolla erilaisia palmikkomalleja, ja suunnittelin miten saisin palmikon parhaiten säärystimiin tehtyä. Tällä viikolla oli sitten vuorossa neulominen, ja sainkin nämä tehtyä kolmessa päivässä.
 Vähän piti laskeskella kuinka monta silmukkaa tulisi mihinkin, ja kerran jouduin purkamaan aloituksen, mutta kun sain koon sopivaksi ja kaiken kohilleen, sujui neulominen todella nopeasti. Ja noh, otan hieman takaisin sanojani, on tuo ruskea itse värjätty lanka ihan kivan värinen nyt kun 1) lanka on kuivaa ja 2) väriin on tottunut. Ja tuon luonnonvalkoisen kanssa se näyttää tosi kivalta, oli ihan hyvä päätös ottaa sitä myös työhön, yksinään ruskea olisi ollut ehkä hieman tylsä. Ja molemmat langat ovat siis 7 veljestä -lankaa.
Näistä tuli tosi kivan näköiset, ja palmikonkin teko onnistui tosi helposti. Mutta jos silti saisi pitää pienen tauon neulomisesta, noin monta tuntia päivässä tuntuu kyllä sormissa.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Villalankojen värjäystä

Viime viikolla värjäsimme happoväreillä Novita Wool -lankaa. Sekoittelin ensimmäisenä löytyneistä väripurkeista vihreän suhteella 1:2, väriprosentilla 2, ja tällaista tuli. Sain tehtyä oikeastaan juuri sellaista vihreää mitä (salaa) halusinkin. (Salaa sen takia, että ei ollut mitään tietoa minkälaista väriä tulisi. Tällä kertaa onnisti, tavoite kun oli vain vihreä.)
Tällä viikolla oli sitten vuorossa kasvivärjäys, johon käytin kaapinperältä löytyneet vanhat irtoteet. Ja siis nimenomaan vanhat, jouluteen päiväys oli vuodelta 2013. :) Määristä en osaa sanoa yhtään mitään, molemmat olivat vajaat pussit mutta en alkanut sen tarkemmin mittailemaan. Lankana Novitan 7 veljestä. Maanantaina keittelin teetä tunnin, ja valmistelin langan purettamalla, ja tiistaina oli vuorossa itse värjäyshomma.
Jos olisin tajunnut, minkälainen lopputulos tulisi kun lisää rautavihtrilliä, en olisi lisännyt sitä. Tuosta ruskeasta tuli nimittäin mielestäni aika ruman värinen, olisi vain pitänyt jättää se vaaleaksi eikä tavoitella tummuutta tuolla rautavihtrillillä. Värjäys on lisäksi vielä vähän epätasainen juurikin tuon rautavihtrillin takia. Äh. Noh, yhdistän tämän jonkun kivan langan kanssa niin eiköhän siitä siedettävän tuotteen saa tehtyä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Pari pöytäliinaa

 Ompelin essujen jälkeen loppuviikosta näistä koetilkuista pöytäliinat, vähän eri tavoin. Harmaanruskeassa oli kuviot niin vinosti, että siihen piti vain tehdä tuollaiset ei-niin-hienot kulmat, kun tosiaan kankaasta oli vaikea saada suorakulmaista. Leikkasin sen sitten vain noiden kuvioiden mukaan, ja tuli siitäkin ihan ok-näköinen. Punaiseen on sitten tehty tuollaiset kulmat, joilla oli joku hieno nimikin, mutta enpä muista sitä juuri nyt.
Varmaan pidän itselläni tuon isomman, mutta tuon punaisen voisin antaa jollekin vaikka joululahjaksi. :)

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Essut osa 2.

Sinne jäivät, seinälle roikkumaan. Aika monta tuntia meni ompelemiseen, mutta nyt ne on valmiit. Muutamat kohdat piti purkaa, enkä ole vieläkään ihan täysin tyytyväinen joihinkin kohtiin, mutta en ala pilaamaan kankaita ainaisella ratkomisella. Nämä on nyt tällaiset, ensi kerralla osaan sitten taas paremmin. (Enkä tiedä huomaako kukaan muu niitä pieniä virheitä mitä itse huomaan. Ainahan sitä oman työn kanssa on hieman perfektionisti, vaikka muut eivät näkisi mitään vikaa missään.) Välillä kyllä kirosin itseäni, kun halusin välttämättä ommella nämä valkoisella langalla. Mutta onhan se nyt tosi kivan näköinen valmiina, vaikka suorat eivät välttämättä olekaan ihan suoria tässä tapauksessa. 
 Vielä pitäisi viimeistellä ja tehdä loppuun kansio, josta löytyy kaikki näihin liittyvä aina ensimmäisistä luonnoksista 1/4-kaavoihin ja mallikuviin. Onneksi siitä ei puutu enää paljoa, sitten pääsee taas eteenpäin kohti uusia haasteita. :)

tiistai 27. lokakuuta 2015

Essut osa 1.

 Tällä hetkellä meillä on kesken esiliinojen tekeminen ja niihin itse suunnitellun ornamenttikuvion painaminen. Näitä on tässä aherrettu oikeastaan koko tämä jakso, muiden töiden ohella, ja vielä olisi parisen viikkoa jäljellä ennen deadlinea. Kaikki alkoi peruskaavan piirtämisellä, josta muokkailtiin sopivat. Näitähän pitää siis tehdä aikuisen ja lapsen kokoiset, eli ihan helpolla ei kaavojenkaan kanssa päässyt.
Kuvion sain päähäni syysloman aikana, ja heti kun koulu jatkoi, piirsin sen paperille. Hyvin vähän piti muokkailla ja lisäillä, ja olen kyllä ihan älyttömän tyytyväinen siihen miltä tuo näyttää. Eilen pääsin leikkaamaan kankaat, ja tänään kulutin koko päivän painamiseen, ensin kokeilukappaleisiin jotta näki kuinka väri toimi valitsemillani kankailla, ja sitten vihdoin essuihin. Näistä kokeilutilkuista saa kyllä tosi kivat pöytäliinat tai tyynyt sitten joskus...
 Lasten essussa kuvio on vaakasuorassa koko kankaalla, ja aikuisten essuun - naisten, sillä kaava on minulle itselleni sopiva - painoin kuvion pystysuoraan essun keskelle. Pieni virhe tuli painamisessa ja kuvion kohdistamisessa tuohon lasten essuun, mutta sain sen korjattua aika hyvin. Ja onpahan ainakin persoonallinen, eihän kukaan ole täydellinen. Ja noh, pari kertaa olin vähän liian innokas painamaan seuraavan kuvion, jonka seurauksena piti painaa kuviota uudestaan samaan kohtaan. Mutta ei siitä sen enempää. :)

maanantai 19. lokakuuta 2015

Lauantai-illan ufo

(ufo = unfinished object = keskeneräinen (neule)työ)
Löysin kesken jääneet tossut - tai oikeastaan palaset - ja ohjeet niihin lauantaina, ja päätin ottaa sen illan projektiksi tehdä ne nyt vihdoin loppuun; siitä oli nimittäin melkein kuusi vuotta kun olin tehnyt niitä viimeksi. Ohje oli Novitan lehdessä talvi 2009, mutta siinä oli virhe, minkä takia luovutin näiden teossa, ja kun seuraavassa numerossa, kevät 2010, oli korjattu ohje, en heti jaksanut yhdistää palasia oikein. Ja sitten ne vain jäivät lojumaan kuudeksi vuodeksi.
Noh, ei kun purkamaan edellinen yritelmä ja palaset ohjeen mukaan tossuiksi. Ei siinä kauaa mennyt, ja vaikka jälki ei olekaan mitään hienointa, tulipahan tehtyä.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Tarvikepussi

Syyslomallakaan ei voi näköjään olla ompelematta... Nyt kun sain oman ompelukoneeni käyttöön, oli pakko surauttaa tarvikepussi mukana joka päivä koulussa kulkeville ompelutarvikkeille. Ennen tätä kannoin saksia ja nuppineuloja ja muuta sellaista penaalissa, johon mahtui hyvin vähän tavaraa, mutta nyt mukana kulkee enemmänkin tarvikkeita helposti.

Aloitin piirtelemällä muutaman vaihtoehdon, ja käymällä läpi mahdollisia kankaita tilkkulaatikostani. Vaihtoehtoja oli jopa melkein liikaa, ja lopputulos olisi voinut olla hieman psykedeelinen kaikkine erilaisine kuvioineen, mutta onneksi tajusin tämän ennen kuin aloitin; karsin kankaista pois kaiken turhan. Ja eipä siinä muuta kuin ompelemaan. Suunnittelin vähän sitä mukaa kun työ eteni, ja lopputulos on juurikin se minkä aluksi ajattelin olevan tylsä. En vaan jaksanut alkaa miettimään mitään päätypaloja, kun kahdesta kappaleestakin tuli sopivan tilava pussi. Löysin sattumalta sopivan pituisen vetoketjunkin, mikä helpotti huomattavasti suunnittelua ja ompelua.
Alunperin minun piti tehdä tuohon sininen vuori, mutta sitten iski laiskuus ja päätin vain ommella saumanvarat kivasti piiloon, kuten yllä olevasta kuvasta näkyykin. Vetoketjunkin kanssa piti hieman soveltaa, mutta se onneksi onnistui hyvin. Tajusin vasta työn valmistuttua, että tilkkulaatikosta tuli kaivettua itse tekemieni juhla-asujen kankaita; mustavalkovioletti on samaa kuin rippijuhlahameeni, verkkoa ja sen päällä olevaa sifonkia löytyy yo-juhlamekostani. :)

lauantai 3. lokakuuta 2015

Kokeiluja ja harjoittelua

Kankaanpainokokeiluja maanantailta. Lähdettiin ihan vaan testailemaan erilaisia tekniikoita ja värien sekoittamista, tässäpä nämä hienommat kokeiluni.
Keskiviikkona taas harjoittelimme lisää ompelukoneen käyttöä, sekä myös saumuria. Erilaisia saumoja piti myös tehdä, mutta niistä minulla ei ole kuvaa. Näistä hirsimökki-tilkkutöistä tuli kuitenkin ihan kivoja, ja toisesta ehdin jo väsätä pannulapunkin. Toisesta tulee luultavasti koristetyynyyn päällinen, sitten joskus. :)

lauantai 26. syyskuuta 2015

Neulatyyny

Ensimmäisenä ompelutehtävänä oli suunnitella ja tehdä nuppineulatyyny, jota voi pitää käsivarren ympärillä. Lähdin suunnittelemaan muutaman erilaisen vaihtoehdon, jonka jälkeen vilkaisin myös netistä ideoita. Sieltä löytyi tosi kivannäköinen kukanmuotoinen neulatyyny, jonkalaisen päätin tehdä. Keskiviikko kului suunnitellessa, torstaina oli muita tunteja joiden jälkeen kaivelimme tilkkulaatikoita ja etsimme sopivia kankaita. Perjantai alkoi ompelukoneiden käytön opettelemisella, joita näkee kuvassa alareunassa, jonka jälkeen saimme lähteä tekemään neulatyynyjä.
Löysin kotoa sopivaa lankaa ja kivanvärisen napin, jotka väkertelin paikoilleen vielä perjantaina koulun jälkeen. Sisällä on jonkinlaista vanua, kiinnityslenkki on kangasputkilon sisällä oleva kuminauha. Mitoitin neulatyynyn niin, että se toimii paljaassa käsivarressa aika ylhäälläkin, ja huppari tai muu paita päällä myös ranteen kohdalla. Sisällä on pahvi estämässä pistohaavoja.

Tulihan tästä ihan söpö, vaikka jotkin kohdat olisi voinut koittaa tehdä vielä vähän siistimmin. Käsinommeltu täyttöaukko ei onneksi erotu hirveän helposti, kun tuo on tuollainen kukanmallinen. Kaikenkaikkiaan, eiköhän tämä ole ihan kiva pitää käytössä seuraavat pari vuotta.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Ihmisen koriste osa 2.

Maanantai oli toinen työn tekopäivä, ja käytinkin koko päivän virkkaamalla toista käsinettä. Sain sen valmiiksi siinä puoli kahden aikaan iltapäivällä, eli ruokatauko mukaanlukien siinä meni noin 4,5 tuntia. Oli vähän sormet jumissa sen jälkeen, sanonpa vaan. Olin aika varma että ehitisin virkata käsine nro kakkosen koulupäivän aikana, koska siinä ei tarvinnut enää samalla tavalla kokeilla mikä toimii ja mikä ei, vaan pystyin vain suoraan virkkaamaan isojakin pätkiä putkeen. Niinpä jäi myös aikaa Aloittaa lankojen päättelyä koulussa, mutta hieman töitä jäi kotiinkin.

Vielä ennen nukkumaanmenoa piti tosiaan päätellä kaikki langat ja viimeistellä asiakkaan esittely ja tehdä tuotteen esityskuva. Tein myös kultaiset koristeraidat rannekkeen kohdalle, mutta niistä minulla ei ole kuvaa. Eikä ole myöskään valmiista käsineistä eikä siihen kuuluvista papereista, vielä. Tänään oli palautus- ja esittelypäivä, mutta kuvaan ne sitten luultavasti kun saamme työt takaisin.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Ihmisen koriste osa 1.

Aloitin koulun hieman muita jäljessä, ja heti ensimmäisenä päivänä alkoikin projekti nimeltä 'Ihmisen koriste'. Pari päivää aikaa suunnitella tehtävää koristetta, kehitellä fiktiivistä asiakasta ja hänen tarinaansa, ja sitten pari päivää toteuttamiseen. Saimme aika vapaat kädet, mutta inspiraatiota ei meinannut ensimmäisen päivän aikana löytyä melkein ollenkaan. Lopulta päädyin käsineisiin, jotka alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin halunnut ommella.

Perjantaina olikin sitten tarkoitus aloitella toteutusta. Itse aloittelin istumalla koneella ja etsimällä kaavoja, joita en sitten löytänyt. Mutta, löysin kivannäköisen virkkausohjeen, joten vaihdoin ompelusuunnitelmani siihen. Eikä siinä sitten muuta kuin ohje tulostimen kautta ulos ja lankoja etsimään.
Perjantai menikin sitten virkatessa, kokeillessa, purkaessa, virkatessa, kokeillessa, taas purkaessa. Ja sitten taas virkatessa. Meni hieman kokeilemiseksi tuo eka päivä, ensin virkkuukoukku oli aivan liian suuri ja hansikkaista olisi tullut jättiläismäiset. Sitten huomasin, että ehkä vika olikin langassa, kun pienenpienelläki koukulla tuli tosi isokokoista jälkeä. Eipä siinä muuta mahdollisuutta sitten ollut kuin alkaa hieman muokkailemaan ohjetta, ja sain kuin sainkin käsineen oikean kokoiseksi.

Otin työni kotiin viikonlopuksi, koska luulen etten ehtisi virkata puoltatoista hansikasta yhden päivän aikana, varsinkin kun tämä on ensimmäinen kerta kun teen mikään sormikkaantapaista. Tarkoitus olisi siis lähinnä virkata tämä ensimmäinen kappale valmiiksi kotona, ja tehdä maanantaina koulussa sille kaveri. Onneksi tämä on niin simppeli ohje, että sen puolesta ei ole ollut mitään isompia haasteita.