tiistai 26. heinäkuuta 2016

Virkattuja koreja

 trikookude, virkkuukoukku nro. 7

Olin Käsityö Pikkulinnassa kesätöissä lomasijaisena, ja virkkasin siellä aikani kuluksi muutaman korin trikookuteesta liikkeen käyttöön. Ihan ilman ohjetta virkkasin sen kokoisia kuin halusin ja kudetta riitti, ja tällaisia sain aikaiseksi. Ylemmästä en mitannut halkaisijaa, mutta alemman kuvan korit ovat noin 26cm, 28 cm ja 30cm halkaisijaltaan.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Edward Elric: housut yms.

Noniin, sitten vielä viimeinen osa tähän Edward Elric -asuun liittyen, elikkäs ne nahkahousut. Ohje ja kaava ovat lehdestä Suuri Käsityö 11-12/2008 (malli nro 2), ja kankaana käytin tosiaan tekonahkaa, jonka sain kaveriltani. Tein näistä heti kokoa tai kahta isommat kuin oma housukokoni, jotta niistä tulisi tarpeeksi löysät, ja tämä toimikin aika täydellisesti. Muokkasin taskuja hieman, ja lahkeet mallasin sopivan leveiksi vasta siinä vaiheessa kun pystyin sovittamaan housuja. Vetoketjun lisäksi kiinnitys hoituu hakasella, tosin sitä ei olisi välttämättä vyön takia tarvittu.
 Jossain vaiheessa ompelua mietin, että miksi osaan tehdä housut, vaikka en muistaakseni ole sellaisia koskaan tehnyt. Sitten välähti; kyllä, en ole tehnyt koskaan housuja ihmisille, mutta Barbie-nukeille olen. Eli perusteet oli hallussa, ei ihme kun kaikki sujui ilman suurempia ongelmia. Saatan kaventaa näitä tulevaisuudessa hieman, katsotaan nyt. Ainakin kuumalla säällä nämä vähän leveämmät olivat kivemmat kuin kapeat... kävelymatkat nyt vaan olivat aika tukalat lämpimät.
Itse tehtyjen osien lisäksi asuun kuului oma musta paitani, kirppikseltä löydetty ruskea vyö pienen muokkauksen jälkeen, ja alennusmyynneistä ostettu kaulakoru, joka toimi siis ketjuna, sekä valkoiset hanskat. Peruukki on itse stailattu, ja lisäksi minulla oli vielä värilliset piilolinssit, koska pitihän sitä nyt yrittää näyttää mahdollisimman paljon Edwardilta. Harmi vain ettei niitä löytynyt vahvuuksilla, olin nimittäin puolisokea koko päivän ilman silmälasejani. Noh, kaikkea ei voi saada.

Vielä olisi pari juttua mitä haluaisin tähän asuun tehdä, joten luultavasti nämä eivät ole viimeiset tekstit tästä hahmosta. :)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Edward Elric: kengät

Koska sopivia kenkiä ei meinannut oikein löytyä, päätin tehdä itse päälliset sopiviin kenkiin. Sain lainata kämppikseni lenkkareita, joissa oli paras (paksu) pohja ja väri joka ei erottuisi kovinkaan selvästi jos se nyt jostain vahingossa näkyisi. Minulla oli jo jotain nahkaa / tekonahkaa tilkkulaatikossani, joten päätin käyttää sitä, eli kangaskauppaan ei näiden takia tarvinnut lähteä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein mitään päällisiä kenkiin, olin vain nähnyt joitain tutoriaaleja joskus aikaisemmin. Ihan siis omalla suunnittelulla ja testaamalla edettiin.
Ensimmäisenä aloin vain teippailemaan paperia kengän päälle, ja tätä jatkoin kunnes lenkkaria ei enää alta näkynyt. Muotoilin paperiversiosta sellaisen kuin halusin, "laskostin" paperia niistä kohdista mistä piti ja lisäsin halkioita sinne minne piti saada lisää väljyyttä. Kun paperihomma oli valmis, leikkasin sen auki keskeltä takaa ja edestä päältä = kaavat.
En uskaltanut heti lähteä tekemään päällisiä nahasta, joten kaivoin "jotain joustamatonta kangasta" laatikoistani ja tein siitä ensin testiversion. Näitä en ommellut mitenkään, tarkoitus oli vain testata toimiko kaava vai ei. Käytin näitä kankaasta leikattuja paloja kaavoina itse nahan leikkaamisessa, koska paperi ei ollut täysin suora.
Leikkasin ensin yhteen päälliseen vaadittavat kappaleet, ompelin yläreunan ja halkion päärmeet, ja yhdistin kappaleet edestä keskeltä ja takaa keskeltä. Takana on myös siksak-tikkaus sauman päällä, että päällinen pitää pyöreän muotonsa. (Ja se näyttää ihan oikealta kengältä takaa! Pelkästään sillä että tein vähän siksakkia!) Tässä vaiheessa tein myös toisen päällisen tähän samaan kohtaan asti.
Sitten mittasin sopivanpituisen kuminauhan kengän kärjen alle, ja mallasin samalla miten myöhemmin tehtävät nauhat mahdollisesti asettuisivat. Sitten ompelin päällisten alareunaan sentin taitteen ja kiinnitin samalla kuminauhan oikeaan kohtaan. Alla olevassa kuvassa päälliset on tehty tähän pisteeseen asti, eli mitä sain yhtenä iltana muutaman tunnin aikana tehtyä.
Seuraava juttu oli sitten koristeremmien teko. Niissä on kuvien mukaan ilmeisesti mustat suuret renkaat, ja pienen pähkäilyn jälkeen päädyin tekemään ne samasta tekonahkasta kuin mistä ompelin housut. Remmit ovat ihan vain samaa nahkaa kuin itse päälliset, ja jalan taakse menevässä remmissä on kengän sisäsivulla neppari jotta ne saa etukautta jalkaan. Näin ne auttavat myös pitämään päälliset oikeassa muodossa kenkien päällä.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Edward Elric: takki

Aloitin kaivamalla esiin vanhat kaavat koulussa tehtyyn puseroon, joita sitten lähdin muokkaamaan. En jaksanut alkaa piirtämään kaikkea alusta asti uudestaan, ja kokeillessani kyseistä paitaa uudestaan huomasin hihojen olevan aika sopivat leveät kainalon kohdalta. Aikaa ei myöskään ollut ihan hirveästi, tätä kun aloitin tekemään torstaina, joten oli helpompi ja nopeampi muokata vanhat kaavat kuin suunnitella alusta asti uudet. Kangas on ihan 100% puuvillaa, koska siihen minulla riitti budjetti, mutta olisin varmaan tehnyt tähän vielä vuoren jos olisi ollut mahdollista. Tai valinnut hieman paksumpaa kangasta, en tiedä.
Hupun kaavoitin ihan vaan mittaamalla otsa-niska -välin, takin kaula-aukon, ja tuon etuosan korkeuden. Sitten vaan piirsin jotain hupun näköistä sanomalehdelle, vertasin hupparin huppuun, ja koska kaava oli hyvä, leikkasin sen perusteella kankaan ja ompelin kiinni takkiin. Huppu piti kaavoittaa vasta tässä vaiheessa, koska aiemmin en tiennyt varmasti minkälainen takin etukappale olisi. Se piti nähdä ensin päällä, koska pääntietä piti muuttaa takkiin sopivammaksi.
Viimeisenä juttuna oli mustan kuvion maalaus takin selkään. Piirsin kuvan ensin paperille, jonka avulla sitten siirsin sen pelikuvana kontaktimuoviin. Halusin käyttää kontaktimuovia painamiseen, koska se pysyisi varmasti paikallaan eikä vahingossakaan liikkuisi mihinkään. Tämä olikin tosi toimiva tekniikka, ja kuviosta tuli siistin näköinen. Sitten vain silitys ja takki oli valmis, ja olisi jäänyt vielä aikaa tehdä muutakin perjantai-iltana!
Oikeanreunimmainen kuva on ainut jossa takki näkyy takaa, ja sekin on vain kuva jossa nauran. Noh, aina ei voi onnistua. (Kuvissa. Kaikkeen muuhun olen supertyytyväinen, voisiko tätä käyttää ihan arkisin?)

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Animecon 2016

...eli tämän vuoden ylivoimaisesti paras viikonloppu.

Joo. Niille jotka ei tiedä mikä tämä juttu nyt oikein on, tässä on linkki josta voi lukea lisää. Ostettiin kavereiden kanssa liput jo aikoja sitten, koska tapahtuma oli Jyväskylässä = ei matkakuluja kahdelle meistä! Ei erikseen majoituskuluja kenellekään! Paviljonki tapahtumapaikkana oli yllättävän kiva, ja toivon että siellä järjestettäisi tulevaisuudessa lisää vastaavia tapahtumia. Sääkin oli mitä mahtavin vaikka 1,5 viikkoa ennen näytti vähän pahalta, joten ulkonakin tuli oltua ja kuvattua asuja. (Ainiin,tässä linkki cosplayn selitykseen, jos koko juttu on jollekin ihan uusi.)
Lauantaina minut saattoi bongata yllä olevan näköisenä, joka oli jonkunlainen versio Disneyn Big Hero 6 -elokuvan hahmosta nimeltä Fred. Paitsi että minulla oli piilolinssit päässä suurimman osan ajasta, päivän edetessä ne oli pakko käydä ottamassa pois. Coneissa olo keskittyy aika paljon hengaamiseen ja paneeleiden ja luentojen kuunteluun, joten lauantai oli hyvin suurelta osin juuri sitä. Kuvasin kyllä kaverini cossin jossain välissä päivää, mutta oma asuni ei nyt ollut niin ihmeellinen että olisin halunnut siitä enemmän kuvia. Melkein kaikki vaatteista tulivat omasta kaapistani, ja kenkiinkin tarvitsi vain vaihtaa oikeanväriset nauhat. Tein kuitenkin tuon pipon itse, joten kirjoittelen siitä myöhemmin tällä viikolla.
Ja sunnuntaina oli sitten se parempi asu, Fullmetal Alchemistin Edward Elric. Kaverini cossasi myös yhtä hahmoa kyseisestä sarjasta, ja nämä asut päätettiin muistaakseni tehdä heti kun lopetettiin animen katsominen joskus keväällä. Ja siis vaikka päätös tehtiin jo aikoja sitten, lopulta tein oikeastaan kaiken tähän viimeisen viikon aikana. Olen siis hyvin tyytyväinen siihen miltä tuo puku näyttää, kuvista tuli tosi kivoja ja minulla oli hauskaa. Tosiaan, kirjoittelen tämänkin tekovaiheista laajemmin tämän viikon aikana.

Kaikenkaikkiaan Animecon oli siis tosi mahtava. Menisin uudestaan, vaikka heti ensi viikonloppuna. En ehkä (teko)nahkahousuissa +23 asteen lämpötilassa, mutta muuten kyllä. :)

Tämä oli nyt tällainen yleiskatsaus ja sneak peak siihen mitä on tulossa, kuvia lupaan lisää jossain vaiheessa kunhan saadaan kaverini kanssa cosplay-blogi käyntiin.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Tuotteen valmistamisen näyttö osa 2: Treenitasku

Ja tässäpä toinen näyttöön tekemäni tuote, treenitasku asiakkaalle. Tarvikkeet ostettiin jo viime syksynä, mutta minulla ei ollut talvella aikaa suunnitella ja ommella tätä treenitaskua, joten tein sen sitten toukokuussa kun näyttöön piti saada jotain ommeltua arvioitavaksi. 
Aloitin suunnittelemaan vanhan treenitaskun mittojen perusteella omaa versiota siitä, asiakkaan toiveiden mukaisesti. (Vetoketjutasku vasemmalle, avainlenkki, ym.) Ompelin ns. puolikkaan proton, että saisin varmistettua kaikki ompelujärjestykset ja muut ratkaisut mitä halusin tähän tehdä, kuten taskun koko ja heijastinnauhan kiinnitys. Kun kaikki oli selvillä, ei muuta kun ompelemaan itse treenitaskua. Unohdin ihan kokonaan ottaa kuvia tekovaiheista, joten alla olevissa kuvissa ollaan jo aika loppusuoralla.
Vyötäröllä on kuminauha, vasemmalla vetoketjutasku ja tavallinen avainlenkki, ja oikealla lukollinen avainlenkki. Kuminauhan saa kiristettyä keskeltä takaa. Sivuilla olevat heijastinnauhat jakavat myös taskut omiksi osikseen, takana heijastin on vain koristeena. (Ja heijastimena.)
Tästä tuli kivan näköinen, ja sitä oli kiva tehdä. Pääsi ihan oikeasti suunnittelemaan kaikenlaista, ja muutamissa kohdissa piti oikeasti pähkäillä missä järjestyksessä kannatti mitäkin tehdä. Jos joskus teen näitä lisää, pitää ehkä tehdä pieniä muutoksia kaavoihin, taskuista itsessään kun pitäisi ehkä saada hieman isommat...
Alla vielä yksi behind the scenes -kuva, utelias Indy-koira kun olisi halunnut osallistua myös kuvauksiin. :)