maanantai 12. lokakuuta 2015

Tarvikepussi

Syyslomallakaan ei voi näköjään olla ompelematta... Nyt kun sain oman ompelukoneeni käyttöön, oli pakko surauttaa tarvikepussi mukana joka päivä koulussa kulkeville ompelutarvikkeille. Ennen tätä kannoin saksia ja nuppineuloja ja muuta sellaista penaalissa, johon mahtui hyvin vähän tavaraa, mutta nyt mukana kulkee enemmänkin tarvikkeita helposti.

Aloitin piirtelemällä muutaman vaihtoehdon, ja käymällä läpi mahdollisia kankaita tilkkulaatikostani. Vaihtoehtoja oli jopa melkein liikaa, ja lopputulos olisi voinut olla hieman psykedeelinen kaikkine erilaisine kuvioineen, mutta onneksi tajusin tämän ennen kuin aloitin; karsin kankaista pois kaiken turhan. Ja eipä siinä muuta kuin ompelemaan. Suunnittelin vähän sitä mukaa kun työ eteni, ja lopputulos on juurikin se minkä aluksi ajattelin olevan tylsä. En vaan jaksanut alkaa miettimään mitään päätypaloja, kun kahdesta kappaleestakin tuli sopivan tilava pussi. Löysin sattumalta sopivan pituisen vetoketjunkin, mikä helpotti huomattavasti suunnittelua ja ompelua.
Alunperin minun piti tehdä tuohon sininen vuori, mutta sitten iski laiskuus ja päätin vain ommella saumanvarat kivasti piiloon, kuten yllä olevasta kuvasta näkyykin. Vetoketjunkin kanssa piti hieman soveltaa, mutta se onneksi onnistui hyvin. Tajusin vasta työn valmistuttua, että tilkkulaatikosta tuli kaivettua itse tekemieni juhla-asujen kankaita; mustavalkovioletti on samaa kuin rippijuhlahameeni, verkkoa ja sen päällä olevaa sifonkia löytyy yo-juhlamekostani. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti