Kaikki alkoi sillä, että piirtelin vaihtoehtoja asiakkaalleni, joista hän sitten valitsi mieleisensä. Kuvien pohjalta piirsin sitten peruskaavat, jotka kuosittelin mallin mukaisiksi, ja niiden pohjalta tein testiversion. Sitä jouduinkin sitten jonkun verran muokkaamaan, mutta juuri sen takia se proto tehtiinkin. Alimpana olevassa kuvassa näkyy sovitusta testikappaleen kanssa.
Viime viikolla tein kaavoja ja proton jota sovitettiin, maanantaina suunnittelin käytännön ratkaisuja ja leikkasin yläosan kankaat. Eilen tuntui etten saanut mitään aikaiseksi, loppujen osien leikkaamisen lisäksi sain ommeltua vain tuon olkainhihnan, mutta tänään oli niin vauhti päällä että päivä loppui siihen kun en enää voinut tehdä mitään. Huominen alkaa siis sovittamisella, ja sitten ompelen vain vetoketjun kiinni mekkoon ja helman päärmeen. Uskallanko toivoa että tämä olisi jo huomenna valmis? Ehkäpä.
(proton sovitus - yläosan ompelua - olkainhihnan laittamista paikalleen)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti