maanantai 30. toukokuuta 2016

Viimeisiä viedään

Vika viikko koulua tältä keväältä alkoi tänään, ja samalla vikat päivät työharjoittelua. Kaksi jaksoa on nyt oltu, ja on kyllä mennyt nopeasti tämä kevät. Tässäpä muutamia kuvia huhti- ja toukokuun ajalta.

Jouduin Pääsin taas taistelemaan neulekoneen kanssa, kun Pikkulinnaan tuli sellainen  tuossa huhtikuun puolella. Vähän aikaa piti miettiä miten mikäkin voisi toimia, kun mitään ohjeita ei ollut, mutta sain kuin sainkin langan kulkemaan ja koetilkun neulottua. Saumureita tuli myöskin esittelyyn muutama, ja laittelin niitä ompelukuntoon. Langat niissä oli onneksi jo laitettuna, mutta vain pätkät, joten niidenkin kanssa piti hieman tehdä hommia. Noissa koneissa oli kyllä niin selkeät ohjeet lankojen pujottamiseen, että ei lankojen pujottaminen alusta asti itse voi olla kovinkaan vaikeaa.
 Viime viikolla kävimme ottamassa alla olevan kuvan Kirkkopuistossa, kun oli niin nätti ilma. Sen jälkeen sain sitten järkkäillä näyteikkunaa taas vähän uusiksi. Bongatkaa tekemäni matto ja apina! :)

Kaikki ei ole kuitenkaan vielä ihan valmista, sillä huomenna olisi vuorossa näytön arviointi. Tein parikin projektia arvioitavaksi, niistä tulee kuvia myöhemmin tällä viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti