Aloitin koulun hieman muita jäljessä, ja heti ensimmäisenä päivänä alkoikin projekti nimeltä 'Ihmisen koriste'. Pari päivää aikaa suunnitella tehtävää koristetta, kehitellä fiktiivistä asiakasta ja hänen tarinaansa, ja sitten pari päivää toteuttamiseen. Saimme aika vapaat kädet, mutta inspiraatiota ei meinannut ensimmäisen päivän aikana löytyä melkein ollenkaan. Lopulta päädyin käsineisiin, jotka alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin halunnut ommella.
Perjantaina olikin sitten tarkoitus aloitella toteutusta. Itse aloittelin istumalla koneella ja etsimällä kaavoja, joita en sitten löytänyt. Mutta, löysin kivannäköisen virkkausohjeen, joten vaihdoin ompelusuunnitelmani siihen. Eikä siinä sitten muuta kuin ohje tulostimen kautta ulos ja lankoja etsimään.
Perjantai menikin sitten virkatessa, kokeillessa, purkaessa, virkatessa, kokeillessa, taas purkaessa. Ja sitten taas virkatessa. Meni hieman kokeilemiseksi tuo eka päivä, ensin virkkuukoukku oli aivan liian suuri ja hansikkaista olisi tullut jättiläismäiset. Sitten huomasin, että ehkä vika olikin langassa, kun pienenpienelläki koukulla tuli tosi isokokoista jälkeä. Eipä siinä muuta mahdollisuutta sitten ollut kuin alkaa hieman muokkailemaan ohjetta, ja sain kuin sainkin käsineen oikean kokoiseksi.
Otin työni kotiin viikonlopuksi, koska luulen etten ehtisi virkata puoltatoista hansikasta yhden päivän aikana, varsinkin kun tämä on ensimmäinen kerta kun teen mikään sormikkaantapaista. Tarkoitus olisi siis lähinnä virkata tämä ensimmäinen kappale valmiiksi kotona, ja tehdä maanantaina koulussa sille kaveri. Onneksi tämä on niin simppeli ohje, että sen puolesta ei ole ollut mitään isompia haasteita.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti