tiistai 15. syyskuuta 2015

Ihmisen koriste osa 2.

Maanantai oli toinen työn tekopäivä, ja käytinkin koko päivän virkkaamalla toista käsinettä. Sain sen valmiiksi siinä puoli kahden aikaan iltapäivällä, eli ruokatauko mukaanlukien siinä meni noin 4,5 tuntia. Oli vähän sormet jumissa sen jälkeen, sanonpa vaan. Olin aika varma että ehitisin virkata käsine nro kakkosen koulupäivän aikana, koska siinä ei tarvinnut enää samalla tavalla kokeilla mikä toimii ja mikä ei, vaan pystyin vain suoraan virkkaamaan isojakin pätkiä putkeen. Niinpä jäi myös aikaa Aloittaa lankojen päättelyä koulussa, mutta hieman töitä jäi kotiinkin.

Vielä ennen nukkumaanmenoa piti tosiaan päätellä kaikki langat ja viimeistellä asiakkaan esittely ja tehdä tuotteen esityskuva. Tein myös kultaiset koristeraidat rannekkeen kohdalle, mutta niistä minulla ei ole kuvaa. Eikä ole myöskään valmiista käsineistä eikä siihen kuuluvista papereista, vielä. Tänään oli palautus- ja esittelypäivä, mutta kuvaan ne sitten luultavasti kun saamme työt takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti